RSS

Etäopetuksen käyttöönotto

Etäopetuksen käyttöönotto

Jokainen etäopetustilanne on yksilöllinen. Se suunnitellaan yhteistyössä oman koulun, sairaalakoulun, perheen ja oppilaan kesken huomioiden sairauden ja hoitojen aiheuttamat rajoitukset. Sairastumisen alkuvaiheessa sovitaan mahdollisimman nopeasti tapaaminen kotikoulun kanssa. Ennen tapaamisesta kartoitetaan koulun ja kodin tekninen valmius etäopetusta ajatellen. Koulujen atk–tukihenkilöt ja kaupungin/kunnan tietohallinto saavat tarvittaessa Kolibri-hankkeelta ohjeita ja neuvoja käytännössä toimiviksi todetuista laitteista ja ohjelmista.

Tapaamisissa etäyhteyksiä testataan ja suoritetaan mahdollisesti tarvittavia säätöjä ja asennuksia. Erittäin keskeisessä osassa tapaamisia ovat etäopetuksen käytännön kokemuksien jakaminen etäopetusta antavan opettajan kanssa.

Oppilas etenee oman koulun opetussuunnitelman mukaisesti ja on siten edelleen oman koulunsa oppilas. Etäopetus on osa kokonaisuutta, minkä muodostavat omassa koulussa, kotona ja sairaalakoulussa saatava opetus. Opetuksen määrä voi vaihdella.

Turun malli

Turussa sairastuneiden lasten koulunkäyntiä tukee Kiinamyllyn koulu. Koululla on kaksi erityisluokanopettajaa, jotka opettavat TYKS:ssa osastolla olevia oppilaita. Molemmat opettajat tuntevat etäopetuksen perusteet hyvin ja he tietävät mitä etäopetuksella voidaan saavuttaa. Näin ollen he pystyvät heti sairauden alkuvaiheessa kertomaan perheelle ja oppilaalle, millä tavalla etäyhteydet toimivat sekä auttavat ja toimivat koulunkäynnissä.

Turun_malli

Tiivistetty ohje etäopetuksen järjestämiseksi

  • Heti sairastumisen alkuvaiheessa keskustellaan mahdollisuudesta hyödyntää etäyhteyksiä/etäopetusta
  • Laitteet
    • Oppilaalle tietokone ( pöytäkone / kannettava / tabletti )
    • Luokkaan tietokone ja siihen kytketty kokousmikrofoni (esim. Chat150) ja web-kamera.
  • Yhteydet
    • Koulu, koti, sairaala. Jos yhteydet ovat ongelmallisia voidaan käyttää omaa mokkulaa, 3G/4G-reititintä, puhelimen yhteyspistettä jne.
  • Käytettävä ohjelmisto, lataukset ja tunnukset
    • Skype: Ilmainen, tunnettu, vaatii latauksen ja käyttäjätunnukset. Osallistuja lisäävät toisensa omiin kontakteihin. Suomenkielinen. Osallistujamäärä rajoitettu.
    • Lync: Maksullinen, vaatii käyttäjätunnukset, osallistujat lisäävät toisensa omiin kontakteihin. Suomenkielinen. Osallistujamäärä rajoitettu.
    • Adobe Connect ( AC), maksullinen, ei vaadi ohjelmistolatausta. Mahdollistaa ryhmäneuvottelut. Englanninkielinen.
  • Etäyhteyden käyttäminen
    • Kaikilla em. ohjelmilla voidaan välittää videokuvaa ja ääntä
    • Työpöydänjaon avulla voidaan opettajan tietokoneen työpöytä jakaa oppilaalle. Näin saadaan esim. sähköinen materiaali esitettyä myös etäoppilaalle. Jos dokumenttikameran kuva halutaan välitää, pitää dokumenttikamera olla yhdistetty opettajan tietokoneeseen ja kameran ohjelma asennettu
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: