RSS

”Voi, kunpa pääsisin joskus synttäreille.”

28 Nov

Kristikunnan suurimpaan syntymäpäiväjuhlaan on aikaa vain muutama viikko. Syntymäpäivien järjestäminen ja niihin osallistuminen on lähes jokaisen lapsen elämän huippuhetkiä. Kaikille lapsille tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Joskus vakava sairaus voi estää tämän lapsuuteen kuuluvan kokemuksen. Olin tänä syksynä järjestämässä etäyhteyttä eräälle pienelle oppilaalle, kun opettaja kertoi, että tämän pienen lapsen suurin toive on se, että hänet edes joskus kutsuttaisiin syntymäpäiville. Tai että hän pystyisi itse järjestämään lasten synttärit, mihin tulisi paljon kavereita. Voitte  kuvitella, kuinka suuri merkitys etäyhteydellä on tällaiselle lapselle ja hänen perheelleen. Etäyhteyden avulla hänen on nyt mahdollista seurata, osallistua ja tutustua muihin oman ikäisiin lapsiin.

Etämatikkaa

Kakkosluokan etämatikkaa

Olen tänä syksynä saanut enemmän kuin koskaan yhteydenottoja etäopetuksen järjestämiseksi. On mahtavaa, että tietoisuus hankkeestamme ja etäopetuksesta on edelleen levinnyt ja nyt etäyhteyksiä hyödynnetään monessa koulussa erittäin onnistuneesti. Eräs esikoulunopettaja kertoi syksyn etäopetuskokemuksistaan seuraavanlaisesti:

Etäopetusta on käytetty tarvittaessa esikoulukirjaa tehtäessä, kädentaitoja tehdessä, ym. normitoiminnan kuvaamisessa. Joskus yhteys on jätetty auki myös lasten vapaiden leikkien aikana, jonka aikana muutamat lapset ovat käyneet välillä juttelemassa ko. tytölle, joka leikki omia leikkejään kotonaan tai sitten lapset ovat laulaneet joitakin lauluja tytölle Skypen kautta. Kerran, kun perhe oli sairaalakäynnillä ja joutuivat odottelemaan vastaanotolle pääsyä pidempään, he ottivat Skype -yhteyden eskariin, ja lapset kävivät vuorollaan juttelemassa tytön kanssa, jotta hänen aikansa kuluisi sairaalassa odotellessa paremmin. “

 Yläkoulun puolella ysi-luokan luokanvalvoja kertoi omista oman luokkansa kuulumisistaan puolestaan näin:

“Etäopetus on sujunut ihan mukavasti. Olemme saaneet sovittua kattavasti kaikkia aineita lukkariin. Skypetyksen lisäksi minä käyn oppilaan luona kerran viikossa kaksoistunnin verran. Sädehoidot ovat tällä hetkellä jokapäiväisiä ja ovat verottaneet jaksamista, mutta tavoitteena ollut pari oppituntia päivässä keskipäivällä on onnistunut lähes jokaisena koulupäivänä. Lukujärjestykseen tein kielten osalle yhden tuntien vaihdon, jotta sain sekä enkun että ruotsin onnistumaan.”

Näistä käytännönläheisistä kommenteista huomaa, kuinka hyvin etäyhteyksiä voidaan hyödyntää niin esikoulussa kuin peruskoulun viimeisellä luokalla. Jokainen etäopetustilanne on yksilöllinen, mutta auttamisen halulla, maalaisjärkeä käyttäen, yrityksien ja erehdyksien avulla, moni sellainen opetustilanne, joka muuten olisi mahdottomuus, on nyt täysin mahdollista toteuttaa. Näistä tilanteista lukiessa ei tarvitse kyseenalaistaa, tarvitaanko etäopetusta erityistilanteissa.

 

Joulua ja syntymäpäiviä odotellen

 

DSC00940  Harri

 

 

 

www.etaopetus.fi/sairastuminen

harri.mantila@masku.fi

041-4352245

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : marraskuu 28, 2015 Kategoria/t: Yleistä

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: