RSS

Sosiaalinen media osoitti voimansa

26 Sep

Silmiini osui Facebookissa Sanna Reunasen julkaisu, missä hän toivoi tekemistä syöpään sairastuneille lapsille, jotka joutuvat viettämään pitkiä aikoja sairaalan osastoilla. Lähetin hänelle viestin, missä kerroin etäopetuksen mahdollisuuksista pitkäaikaissairaan lasten koulunkäynnin helpottamiseksi. Tämän jälkeen lähettämäni viesti julkaistiin ainakin kolmessa eri suljetussa ryhmässä, Tyks:n omassa ryhmässä, Syöpälapsiperheet sekä Leijonaemot – ryhmissä. Kirjoitus huomattiin siinä määrin, että kahden vuorokauden aikana eSKOn blogi-sivuun kävi tutustumassa lähes 200 lukijaa. Toivottavasti tämäkin kanava edesauttoi koulunkäynnin järjestämistä jollekin lapselle. Kaikkiaan tällä sivulla on pian vieraillut 4000 lukijaa. Todella hieno juttu.

Sain kesällä yhteydenoton Campus Seminaarin järjestäjiltä. Campus Seminaari Luokkakuvaon opettajille suunnattu vuosittainen tapahtuma, jonka tämänvuotinen teema oli muutos. Aiheesta oli luennoimassa useita mahtavia ja menestyneitä henkilöitä. Seminaarissa palkittiin myös kouluissa olevia hyväksi todettuja käytäntöjä. Järjestäjien mielestä eSKO – hanke oli yksi sellainen. 4.9.2013 sain vastaanottaa eSKOn puolesta Campus awards palkinnon. Tilaisuudessa esitetty videoinsertti on nähtävissä osoitteessa:

http://www.katsomo.fi/?progId=243776 sekä http://vimeo.com/75375845

Viime viikonloppuna kerroin etäopetuksesta Itä-Suomen sairaalaopetuspäivillä. Vastaanotto oli erittäin positiivinen ja etäopetuksen mahdollisuudet tavoittivat taas monta uutta kuulijaa. Samalla itselleni tuli edelleen sellainen olo, että tiedottaminen on todella tärkeää. eSKOn yhtenä tavoitteena on ollut vakiinnuttaa etäopetus yhdeksi koulunkäyntimuodoksi, mutta en usko, että olemme vielä lähelläkään tuota tavoitetta.

eSKOn, kuten usean muunkin hankkeen toiminta jatkuu vielä Opetushallituksen rahoittamana, joten nyt kunnilla, kouluilla ja sairaaloilla on mahdollista saada täysin ilmaista opastusta ja informaatiota etäopetuksesta. Jakakaa tätä tietoa rohkeasti eteenpäin, vaikka se teille itsellenne ehkä olisikin jo hyvin tuttua. Kehottakaa henkilöitä, jotka tietävät koulunkäyntiin liittyviä erityistilanteita, olemaan rohkeasti yhteydessä minuun.

Syysterveisin

Harri

eSKO – hanke, Kurittulan koulu, Masku

harri.mantila@masku.fi

041 4352245

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : syyskuu 26, 2013 Kategoria/t: Yleistä

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: