RSS

Etäopetuksen käytännön ohjeita

18 Jan

Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminenc

Tieto vakavasta sairaudesta tulee opettajalle yleensä sairastuneen oppilaan
vanhempien kautta tai sairaalakoulusta. Sairaus on pysäyttänyt perheen ja arkiset rutiinit on mietittävä uudelleen. Koulunkäynti on yksi erittäin tärkeä ja keskeinen osa oppilaan elämässä. Siksi perheelle on helpottavaa, jos koulunkäynnin järjestämiseksi on heti tarjota joku ratkaisu. Etäopetus on yksi tällainen vaihtoehto. Seuraavassa kerron käytännön ohjeita, miten etäopetus voidaan järjestää.

Vaikka opetusjärjestelyistä ei olisikaan vielä mitään lopullista tietoa, on perheelle hyvä puhua heti sairauden alkuvaiheessa etäopetuksen mahdollisuudesta. Käytännön kannalta on ollut toimiva ratkaisu, että etäopetusta on kyetty harjoittelemaan ja opettelemaan ennen kuin esim. hoidot ovat rankimmillaan.

Kun etäopetusta suunnitellaan, on hyvä olla yhteydessä kunnan, kaupungin, koulun tms. atk-tukeen. Sitä kautta saadaan tietoa olemassa olevista laitteista ja yhteyksistä. Atk-tukea saatetaan tarvita myös silloin, kun koulun laitteisiin asennetaan ohjelmia ja laitteita. Tukihenkilö kykenee myös auttamaan perheen laitteiden kuntoon laittamisessa. Myös Kolibri-hankkeen kautta saa apua.

Etäopetus voidaan toteuttaa monin eri tavoin enkä tässä yritäkään tarjota yhtä ainoaa oikeaa mallia. Ratkaisut mietitään aina tapauskohtaisesti. Yleisenä periaatteena on kuitenkin se, että luokasta kyetään lähettämään reaaliaikaista tai tallennettua opetusta koulusta poissa olevalle oppilaalle, joka vastaanottaa opetuksen omilla laitteillaan. Pelkkä tehtävien välittäminen ei ole mielestäni etäopetusta.

Luokan fyysinen koko huomioon ottaen, luokkatilaan pitää sijoittaa laadukas kokousmikrofoni. Äänentoistoon pitää kiinnittää huomiota, koska on turhauttavaa yrittää osallistua opetukseen, jos ei kuule kunnolla. Kamerana luokassa voidaan käyttää web-kameraa, joita on markkinoilla paljon. Kannettavan tietokoneen oma kamera ei välttämättä ole paras vaihtoehto, koska silloin tietokoneen pitää olla käännettynä kohti luokkaa ja kameran suuntaaminen on hankalaa. Luokassa olevan tietokoneen näytön voi jakaa luokalle esim. videotykin tai toisen näytön avulla. Näin ollen myös luokkakaverit voivat nähdä etäopetettavan. Dokumenttikameran kuvaa on myös mahdollista jakaa kotona/sairaalassa  olevalle oppilaalle ns. työpöydänjako ominaisuuden avulla, joka löytyy monesta eri ohjelmasta ( mm. Skype, Adobe Connect)

Äänen kiertämisen ja kaikumisen estämiseksi oppilas voi joutua käyttämään ns. sankaluureja, jotka on kytketty hänen tietokoneeseen. Kannettava tietokone tai tablettitietokone on siirreltävyytensä takia hyvä vaihtoehto. Kannettavan tietokoneen oma kamera soveltuu oppilaalle hyvin, erillistä web-kameraa ei välttämättä tarvita.

 

Yhdessä kotikoulun kanssa mietitään opetettavat tunnit ja lukujärjestys. Oppilaan sairauden ja hoitojen mukaan laaditaan aikataulu,  jota molemmat osapuolet pyrkivät noudattamaan. On parempi edetä maltillisesti eikä yrittää opettaa kaikkia tunteja etänä. Liian suuri oppituntimäärä vain kuormittaa oppilasta liikaa. Luokassa etäyhteys voi kuitenkin olla koko ajan valmiustilassa, jolloin oppilas voi ottaa yhteyden luokkaan myös lukujärjestyksen ulkopuolisina aikoina. Opettaja, oppilas ja perhe voivat sopia myös tukiopetustyyppistä opettajan ja oppilaan välistä kahdenkeskeistä etäopetusta. Erittäin tärkeää on antaa luokkakavereille ja sairastuneelle oppilaalle aikaa, jolloin he voivat ylläpitää sosiaalisia suhteitaan. Itse olen antanut osan luokan oppilaista jäädä välituntisin keskustelemaan etäoppilaan kanssa.

Kokeita, lisätehtäviä, monisteita jne. voidaan  välittää luokasta esim. skannaamalla sähköpostiin tai faxin avulla.

Lisää ajatuksia ja ohjeita löytyy alla olevista linkeistä sekä mm. www.etaopetus.fi sivustolta.

Etäopetus erityistilanteissa – pdf

ETÄOPETUKSEN MUISTILISTA SAIRASTUNEEN OPPILAAN KOTIKOULULLE

Skypen käyttö etäopetuksessa

Kolibri – hankkeen kautta on edelleen mahdollista kutsua meitä paikanpäälle

question mark kokemuksistamme ja neuvomaan käytännön asioissa.

Pakkasterveisin

Harri Mantila

 
1 kommentti

Kirjoittanut : tammikuu 18, 2013 Kategoria/t: Yleistä

 

One response to “Etäopetuksen käytännön ohjeita

  1. Liisa Mustila

    helmikuu 21, 2013 at 6:48 am

    Hienoa kun olet koonnut näitä ohjeita!

     

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: